Astroanalyysi.com


Etusivu

Miksi Astroanalyysi?

Muiden Mielipiteitä

Kuinka oma Astroanalyysi?

Yhteystiedot

 

Astroanalyysi.com - Taikuus




Taikuus = Taikuus ,magia, noituus, tarkoittaa ihmisen pyrkimystä vaikuttaa maailmaan hallitsemalla yliluonnollista. Yliluonnollisen hallintaan pyritään esimerkiksi rituaalisten tekojen ja toimitusten eli taikojen, erityisten taikaesineiden, ja rituaalisen kielenkäytön eli loitsujen avulla. Joskus taikuuden harjoittamiseen tarvitaan myös erityinen paikka.

Taikuuden tavoitteet ovat usein maallisia, kuten sairauksien parantaminen, vihollisten vahingoittaminen ja tiedon hankinta. Taikuudella tavoiteltavaa tietoa on esimerkiksi tieto tulevaisuudesta. Tärkeä osa taikuutta ovat myös suojautumiskeinot vihamielistä taikuutta vastaan. Taikuus voidaan jakaa useaan eri ryhmään käytettyjen menetelmien mukaan. Taikuuden eli magian eri lajeja ovat mm. enkelimagia, enokilainen magia, kirousmagia, lukumagia sekä amuletteihin ja talismaneihin perustuva magia. Taikuus voidaan jakaa myös etiikan ja toimintatapojensa mukaan mustaan ja valkoiseen magiaan, joista ensinmainittuun liitetään yleensä noituus ja jälkimmäiseen magia.










© 2003-2006 Astroanalyysi.com